keskiviikko 5. helmikuuta 2014

Ostaja menettää hermonsa alle viidessä minuutissa

Minä kävelin eilen erääseen erikoistavaraliikkeeseen. Pari myyjää palveli aikaisemmin tulleita asiakkaita, joten seisoskelin hetken keskellä liikettä. Saapumiseni ei aiheuttanut sen kummempia liikkeitä kummankaan myyjän puolelta, joten katselin ympärilleni ja löysin mitä olin hakemassa. Marssin ostokseni kanssa kassalle. Vilkuilin välillä myyjien suuntaan, jotka tekivät parhaansa keskittyen katseeni väistelyyn ja asiakkaidensa kanssa keskusteluun. Seitsemän minuutin 18 sekunnin (ihan oikeasti, otin piruillessani aikaa) toinen asiakkaista sai asiansa valmiiksi ja poistui liikkeestä (ostamatta mitään) ja myyjä ehti rahastamaan minun ostokseni.

90,1 % asiakkaista menettää hermonsa alle viidessä minuutissa ja 59,9% haluaa huomiota heti tai ainakin alle minuutissa. *

Mikä sitten neuvoksi? Yksinkertaista. Huomioiminen ja hymy. Huikkaus, että vähän on kiirettä mutta hetken päästä palvellaan pitää asiakkaista 90 prosenttia liikkeessä vielä seuraavat viisi minuuttia.


* Velaron tutkimus kauanko asiakas on valmiina odottamaan asiakaspalvelun vastausta. 

Ei kommentteja :