Olen joskus asunut kunnassa jossa kuolema oli suurin yksityinen työllistäjä. Kuulostaa karulta mutta kyseessä oli Punkalaidun, jossa toimii SHT-Tukku Oy. Kuolema tuntuu varsin varmalta työllistäjältä ja yritys on pyörittänyt viimeisten vuosien ajan 12-13 miljoonan euron liikevaihtoa ja tulostakin on syntynyt.
Toimiala tuntuu kuitenkin aika jämähtäneeltä ainakin näin ulkopuolelta katsottuna. Olen vuosien aikana ollut toimialan kanssa tekemissä erilaisissa projekteissa, suunnittelemassa softaa hautakivien suunnitteluun, ekologisia arkkuja ja design-uurnia. Hauskoja (anteeksi sanavalinta) projekteja mutta ei toimialan uudistamista kyllä.
Miksi toimiala ei sitten uudistu. Onko kyseessä sitten niin kuolemanvakava bisnes että kaavaa ei voi muuttaa? Voisinko minä tulevana vainajana suunnitella omat hautajaiseni hautaustoimiston kanssa? Sellaisena kuin minä haluaisin sukulaisten ja tuttavien minua muistavan? Ostaa arkun ja säilöä sen hautaustoimiston arkkuhotelliin odottamaan käyttöä?
Jos olisin perustamassa hautaustoimistoa, niin miettisin kyllä mitä kaikkea voisin lainata toisilta toimialoilta ja ehkä historiastakin. Ehkä joku haluaisi poistua tästä maailmasta seuranaan rakkaat lemmikit ja harrastusvälineet hiukan faaraoiden tyyliin?
maanantai 6. lokakuuta 2014
Arkkuhotelli
Tilaa:
Lähetä kommentteja
(
Atom
)
2 kommenttia :
Englannissa oli vaihtoehtona lampaanvillasta tehty arkku, ne oli tosi suosittuja erityisesti pienten lasten arkkuina. Olivat kauniita ja ekologisia.
Ja toki kannattaa lainata toisista maista. Tuossa olisi jollekin käsityöläiselle uutta liikemtoimintaa.
Lähetä kommentti